Pääraide

Nukkeja on luultavasti ollut olemassa yhtä kauan kuin ihmiset ovat eläneet, ja vanhimmat löydöt ovat puisia nukkeja Egyptin haudoista, jotka on ajoitettu noin vuodelle 4000 eaa. Jotkut niistä käyttävät lasivaatteita ja -kaulakoruja, mutta on hyvin epävarmaa, ovatko ne leikkinukkeja. Nukkeja oli olemassa myös kreikkalaisessa ja roomalaisessa kulttuurissa, ja ne tehtiin yleensä saviastiasta. Valitettavasti emme tiedä paljoakaan vanhimpien nukkien merkityksestä ja toiminnasta.

Vasta 1500-luvun loppupuolella nukkeja käytettiin pääasiassa leikkimiseen. Sitten Englannissa lanseerattiin niin kutsuttu "kuningatar Annan nukke", ja leikki- ja muotinukkien kaupallinen tuotanto alkoi Saksassa ja Englannissa. Nämä nuket tehtiin aina puusta ja niissä oli lasisilmät. Muotinukke luotiin esittelemään ja levittämään uusinta muotia, aivan kuten pienoismalli. Nukkeja lähetettiin sitten hovin ja varakkaiden perheiden välillä näyttämään, miten ihmisten tulisi pukeutua muodin seuraamiseksi.

Teollistumisen saavuttua Eurooppaan, Saksan eteläosiin kehittyi 1800-luvulla suuri leluteollisuus. Erzgebirge-vuoristossa sijaitsevan Sonnebergin keskustan ympäristössä oli monia nukkevalmistajia, jotka valmistivat suosittuja Sonneberg-nukkeja. Saksan nukketeollisuus menestyi tuolloin erittäin hyvin, ja nukkeja voitiin ostaa lähes kaikkialta maailmasta. Saksalaisten puulelujen vienti oli aikanaan niin laajaa, että suuria osia Saksan metsistä hakattiin puun kysynnän tyydyttämiseksi. Tämä oli yksi syy siihen, miksi paperimassaa alettiin käyttää yhä enemmän nukkejen valmistuksessa.

1800-luvun puolivälissä posliinia alettiin käyttää nukkejen päiden valmistukseen. Posliini on hauras eikä erityisen leikkiystävällinen materiaali, mutta se on halpaa ja helppo valaa muotteihin. Tämä säästi aikaa ja rahaa ja samalla mahdollisti tuotannon lisäämisen. Aluksi käytettiin useimmiten lasittamatonta posliinia, mutta myöhemmin nukenpäät valmistettiin usein lasitetusta, niin sanotusta bisque-posliinista.

Posliini oli yleisin materiaali nukenpäiden valmistukseen ensimmäiseen maailmansotaan asti. Jonkin verran posliinista valmistettujen nukenpäiden tuotantoa jatkettiin 1920-luvulle asti.

1800-luvun lopulla kehitettiin synteettinen materiaali, selluloidi. Selluloidilla on norsunluun kaltaisia ominaisuuksia, ja siitä tuli suosittua useiden käyttötarkoitusten ansiosta. Noin vuonna 1910 kokonaisia nukkeja alettiin valmistaa selluloidista. Selluloidi oli aluksi paljon kestävämpää ja parempaa kuin posliini, mutta myöhemmin se osoittautui erittäin helposti syttyväksi ja vähemmän kestäväksi materiaaliksi, josta tuli jonkin ajan kuluttua yhtä hauras kuin kananmunankuoret.

Vuosien varrella tehtiin kokeiluja muilla materiaaleilla, kuten metallisilla nukenpäillä, mutta ne eivät olleet suuria menestys. 1910-luvulla saksalainen Käthe Kruse aloitti laajan taiteellisesti muotoiltujen kangasnukkien tuotannon. Nämä olivat huomattavasti leikkiystävällisempiä, mutta ne olivat erittäin kalliita, joten monet ihmiset eivät kyenneet ostamaan niitä. Sen sijaan on yleistä käyttää vanhoja sukkia ja rättejä omien kangas- ja räsynukkien tekemiseen.